Blog

Suomen ja Viron nuorten yhteistyö käynnistyy!

Suomen ja Viron Piraattipuolueiden yhteistyöhön on nyt hypännyt mukaan myös Piraattinuoret. Yhdessä virolaisten nuorten kanssa tullaan järjestämään pääkaupunkien välisiä tapahtumia. Yhteistyön tiivistyessä tutkaillaan myös, kuinka hyvin nuorille suunnattuja tapahtumia saadaan levitettyä Viron puolella myös muihin merkittäviin kaupunkeihin. Piraattinuorten jäsenille Suomi-Viro -yhteistyö tarkoittaa matkoja Tallinnassa järjestettäviin yhteisiin tapahtumiin, joista osasta maksetaan matkakorvauksia. Tapahtumista ilmoitetaan vähintään sosiaalisen […]

Piraattinuoret antaa tukensa nuorisojärjestöjen mediakampanjalle

Lehdistötiedote 13.1.2016 klo 21.35 Vapaa julkaistavaksi   Piraattinuoret antaa tukensa nuorisojärjestöjen mediakampanjalle Piraattinuoret antaa tukensa MV-lehteä ja muita vastaavia julkaisuja vastaan suunnatulle eri puolueiden nuorisojärjestöjen kampanjalle. Piraattinuoret katsoo, että Suomessa tarvittaisiin nykyistä enemmän kriittistä ja faktoihin perustuvaa yhteiskunnallista journalismia. MV-lehti ja vastaavat julkaisut eivät sitä edusta. Ne eivät välitä faktoista, vaan levittävät kritiikittömästi lukijoidensa maailmankuvan […]

Sosiaalisen median ikärajasäädös järjetön

Piraattinuoret ry Lehdistötiedote 19.12.2015 klo 11:15 Vapaa julkaistavaksi Sosiaalisen median ikärajasäädös järjetön EU:ssa on päätetty tietosuojauudistuksesta, joka edellyttää lapsilta ja nuorilta tulevaisuudessa vanhempien lupaa sosiaalisen median käyttöön. Piraattinuorten mielestä jo nyt sosiaalisten medioiden palveluiden omat rajoitukset ovat riittäviä, eikä niihin tulisi lakisääteisesti tuoda mitään lisää. Sosiaalinen media on tullut vahvasti osaksi yhteydenpitoamme toisiin ihmisiin, niin […]

Piraattinuoret kannattavat Katsomusaloitetta

Piraattinuoret ry:n lehdistötiedote 16.9.2015 klo 15:50 Vapaa julkaistavaksi heti   Piraattinuoret kannattavat Katsomusaloitetta Piraattinuoret ry on päättänyt viimeisimmässä hallituksen kokouksessaan tukea ja kannattaa Katsomusaloite -nimellä kulkevaa kansalaisaloitekeräystä. Aloite ajaa kaikille yhteistä katsomusainetta kouluissa. Tavoitteena on irrottautua oppilaita erottelevasta sekä erilaisuutta korostavasta järjestelmästä ja siirtyä yhteisölliseen opetustapaan. ”Kansalaisaloite yhteisestä katsomusaineesta esittää askeleen kohti edistystä, sillä sen […]

Piraattinuorten uusi hallituskausi alkanut

Piraattinuorten yli tuhatpäinen jäsenistö sai heinäkuussa uuden 14-jäsenisen hallituksen. Piraattinuoret on valtakunnallinen poliittinen nuorisojärjestö, jonka toiminnan lähtökohtana ovat yksilönvapaudet. Piraattinuorten tarkoitus on mahdollistaa nuorten kasvu yhteiskunnallisesti aktiivisiksi kansalaisiksi ja olla politiikasta kiinnostuneiden nuorten kohtauspiste. Hallituskauden tavoitteena on vahvistaa Piraattinuorten asemaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollistajana. Järjestö on olemassa jäseniään varten, eikä toisinpäin, minkä tähden aktiivisen ja päämäärätietoisen […]

Valkoinen talo sateenkaativalaistuksessa

Vielä pride-viikon lopuksi

Hyvä pride-kansa! Tässä kirjoittaa Piraattinuorten tasa-arvovastaava Amerikan Yhdysvalloista. Matkani kumppanini serkun heterohäihin esti osallistumiseni Helsingin tämän kesän pride-viikkoon (ei se mitään, 24/7 pride jatkuu sovitusti). Kuitenkin merkittäviä asioita LGBTQIA-ihmisiä koskien tapahtuu myös täällä päin maailmaa. Yhdysvallat on laillistanut tasa-arvoisen avioliittolain. Tämä ele on suurempi kuin pelkkä avioliitto. Meistä kaikki eivät mene naimisiin vaikka se laillista […]

Terveisiä Islannista ja ajatuksia tulevaisuudesta

Kevään eduskuntavaaleissa Piraattipuolueen kannatus nousi. Vaikkei eduskuntaan päästykään, suunta on Euroopan parlamentin vaalien ja eduskuntavaalien myötä selvästi nousujohteinen. Piraattipuolue on eduskunnan ulkopuolisista puolueista selkeästi suurin. Koska kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa ei tullut kansanedustajapaikkoja, puolue joutuu keräämään 5 000 kannattajakorttia päästäkseen takaisin puoluerekisteriin, eli voidakseen jatkossakin asettaa ehdokkaita vaaleissa. Muistutan myös Piraattinuorten jäseniä siitä, että kannattajakortti pitää […]

Piraattinuoret vaaleihin 49 ehdokkaalla ja uudella ohjelmalla

Nuoret ehdokkaat ovat vahvasti edustettuina Piraattipuolueen listoilla, iloitsee nuorisojärjestö Piraattinuoret. Piraattipuolueella on ehdokkaita jokaisessa Manner-Suomen vaalipiirissä, ja niistä jokaisessa on myös vähintään yksi alle 30-vuotias piraattiehdokas. Yhteensä vaaleihin osallistuu 49 enintään 29-vuotiasta piraattiehdokasta, mikä tarkoittaa 40 prosenttia puolueen kaikkiaan 123  ehdookkaasta. Piraattipuolue onkin vaalien nuorekkain puolue. – Nuorten piraattiehdokkaiden suuri määrä osoittaa, että myös nuoret […]

Eurooppalaiset nuoret verkkoneutraliteetin puolesta – Piraattinuoret mukana

Yli 80 poliittista nuorisojärjestöä 30 maasta antoi EU:n ministerineuvostolle julistuksen, jossa ne vaativat komissiota pitämään kiinni verkkoneutraliteetista. Poliittiset nuorisojärjestöt ympäri maanosaa ja yli puoluepoliittisten rajojen ovat ensimmäistä kertaa yhdistyneet yhteisen, poliittisen päämäärän vuoksi. Piraattinuoret on mukana julistuksessa. Verkkoneutraliteetti on vaarassa Euroopan parlamentti ja useat EU:n jäsenvaltiot ovat jo puhuneet verkkoneutraliteetin puolesta, joka estää teleyrityksiä suosimasta […]

Piraattinuoret kohti eduskuntavaaleja

Tulin viime sunnuntaina valituksi Piraattinuorten puheenjohtajaksi toimittuani neljä vuotta Piraattipuolueen varapuheenjohtajana. Puolueen nuorekkuudesta kertoo se, että puoluejohdosta ehtii siirtyä nuorisojärjestön johtoon! Olen toiminut piraateissa vuodesta 2008 lähtien, jolloin puolue perustettiin Suomeen. Piraattinuorten johdossa jatkan aiemin tekemääni työtä, mutta mielelläni otan vastaan uuden tehtävän tuoman vaihtelun. Puheenjohtajistossa kanssani toimivat varapuheenjohtajina erinomaiseen eurovaalitulokseen yltänyt Saara Siintola ja […]