Blog

Pinulle uusi hallitus

Piraattinuoret ry piti vuosikokouksensa lauantaina 15.7.2017. Kokouksessa valittiin yhdistyksen hallitus toimikaudelle 2017-2018. Puheenjohtajaksi valittiin Riku Martikkala, joka toimi aiemmin yhdistyksen rahastonhoitajana. Varapuheenjohtajan paikoille valittiin Veera Kontiokari ja Maija Raudaskoski. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valikoituivat Kiti Suupohja, Mikaela Suomalainen, Jarno Yltävä ja Tatu Toikkanen. Varajäseninä toimivat Jonna Purojärvi, Eetu Rantakangas sekä Mitol Meerna. Kohti uusia mielenkiintoisia tuulia, […]

Nyt saatiin valtuutettu Helsinkiin ja Jyväskylään

Piraattinuoret onnittelee Piraattipuolueen varapuheenjohtajia Petrus Pennasta ja Arto Lampilaa! Petrus pääsi Helsingin kaupunginvaltuustoon äänin 1364, ja Arto Jyväskylän valtuustoon äänin 191. Varasijoille pääsivät Espoossa Janne Paalijärvi, ja Jyväskylässä Jonna Purojärvi. Koko Suomessa piraatit saivat kaikkiaan 9075 ääntä, eli kokonaisäänimäärä kasvoi vuoden 2012 kuntavaaleihin nähden 3089 kpl. Tämä on huikea kehitys, ja eikun eteenpäin!

Pinu-raportti Freedom not Fear -konferenssista

Brysselissä järjestettiin 14.-17. lokakuuta jo perinteeksi muodostunut Freedom not Fear -konferenssi. Piraattinuorista lähti neljän henkilön osasto tapahtumaan haistelemaan EU-alueella vaikuttavia tuulia tapahtumassa, jossa teknologia ja politiikka törmäävät. Viikonloppu, johon oli saapunut aktivisteja yli kahdestakymmenestä maasta, sisälsi laajan skaalan erilaisia työpajoja ja luentoja yksityisyydensuojan, tekijänoikeuksien sekä internetin sananvapauden tiimoilta. Tapahtuman juuret saavat alkunsa saksalaisesta kansanliikkeestä, mikä […]

Nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat toimia järjestäytyneen poliittisen väkivallan kitkemiseksi

Kuva: Timo Jaakonaho Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt sekä Allianssi ovat järkyttyneitä Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa saamiinsa vammoihin menehtyneen nuoren kohtalosta. Järjestöt muistuttavat, että tarvitaan ripeitä toimia järjestäytyneen poliittisen väkivallan kitkemiseksi Suomesta. Me haluamme Suomen, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä oman turvallisuutensa tai fyysisen koskemattomuutensa puolesta. Rasismi, natsismi ja muut ihmisvihamieliset aatteet ja poliittinen väkivalta eivät ole […]

Piraattinuorten hallitus sai roolijaon

Piraattinuorten uusi hallitus järjestäytyi seuraavaa toimikautta varten kokouksessaan 21.7.2016. Sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävien lisäksi jaettiin vastuualueita eri asioiden hoitamiseksi. Vuosikokouksessa viikko sitten valittiin uusi hallitus, ja tällöin äänestettiin alkavan toimikauden puheenjohtajaksi Eetu Rantakangas. Eetu on Jyväskylän piirihallituksen jäsen, ja on ollut Piraattien toiminnassa mukana alkutaipaleelta saakka. Viime kaudella Eetu toimi Piraattinuorissa rahastonhoitajana. Hallituksen pääsihteeriksi valittiin […]

Piraattinuoret viettävät kansainvälistä transnäkyvyyden päivää

Lehdistötiedote 31.3.2016 klo 9.00 Vapaa julkaistavaksi Piraattinuoret viettävät kansainvälistä transnäkyvyyden päivää Tänään 31.3. on International Transgender Day of Visibility, eli vapaasti käännettynä kansainvälinen transnäkyvyyden päivä. Päivän on tarkoitus lisätä tietoisuutta  sukupuolivähemmistöistä ja heidän kohtaamastaan syrjinnästä. Vielä vuonna 2016 Suomi ei ole kyennyt vastaamaan transsukupuolisten ihmisten kohtaamiin ongelmiin. Poliittisella kentällä on jopa nähty kampanja, jolla kaikkien […]

Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt: Suomi, tunnusta Länsi-Sahara!

Kuusi poliittista nuoriso- ja opiskelijajärjestöä – Vasemmistonuoret, Piraattinuoret, RKP-nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat, Vasemmisto-opiskelijat sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat – vaatii Suomea tunnustamaan Länsi-Saharan itsenäisyyden. Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa yli 40 vuotta vastoin kansainvälisen tuomioistuimen päätöstä. Tänä aikana moni sahrawisukupolvi on varttunut pakolaisleireillä. Allekirjoittaneet järjestöt pelkäävät tilanteen pitkittymisen johtavan uuteen sotaan ja kasvattavan pakolaisten määrää. Länsi-Saharan valtio […]

Piraattinuoret liittyvät MV-lehdestä tehtyyn tutkintapyyntövetoomukseen

Lehdistötiedote 28.1.2016 klo 15:45 Vapaa julkaistavaksi Piraattinuoret liittyvät MV-lehdestä tehtyyn tutkintapyyntövetoomukseen Piraattinuoret liittyy muiden poliittisten nuorisojärjestöjen valtakunnansyyttäjänvirastoon lähetettyyn vetoomukseen, jossa vaaditaan tutkittavaksi verkkojulkaisu MV-lehden toimintaa. Vetoomuksen mukaan halutaan muun muassa tarkistaa, onko julkaisu syyllistynyt kunnianloukkausrikoksiin. Piraattinuoret katsoo, että MV-lehden toiminta on hyvä tarkistaa laillisten toimielinten toimesta. Sananvapauteen kuuluu oleellisesti mukaan vastuu, jolloin esimerkiksi yksityishenkilöihin tai […]

Haktivistien kongressissa

27.-30.12.2015 järjestettiin Hampurin kongressikeskuksessa 23. Chaos Communication Congress -tapahtuma, johon osallistuimme Piraattinuorten kanssa kolmen henkilön voimin. Chaos Communication Congress, eli CCC, on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka keskittyy tietotekniikan, yhteiskunnan ja utopian aiheisiin. Paikan päällä on paljon luentoja ajankohtaisista aiheista liittyen politiikkaan, viestintään, yksityisyydensuojaan, sananvapauteen ja hyvin moniin muihin Piraattiagendan tärkeisiin aiheisiin. Kongressi järjestetään vuosittain Saksassa, […]

Suomen ja Viron nuorten yhteistyö käynnistyy!

Suomen ja Viron Piraattipuolueiden yhteistyöhön on nyt hypännyt mukaan myös Piraattinuoret. Yhdessä virolaisten nuorten kanssa tullaan järjestämään pääkaupunkien välisiä tapahtumia. Yhteistyön tiivistyessä tutkaillaan myös, kuinka hyvin nuorille suunnattuja tapahtumia saadaan levitettyä Viron puolella myös muihin merkittäviin kaupunkeihin. Piraattinuorten jäsenille Suomi-Viro -yhteistyö tarkoittaa matkoja Tallinnassa järjestettäviin yhteisiin tapahtumiin, joista osasta maksetaan matkakorvauksia. Tapahtumista ilmoitetaan vähintään sosiaalisen […]