Piraattinuoret viettävät kansainvälistä transnäkyvyyden päivää

Lehdistötiedote
31.3.2016 klo 9.00
Vapaa julkaistavaksi

Piraattinuoret viettävät kansainvälistä transnäkyvyyden päivää

Tänään 31.3. on International Transgender Day of Visibility, eli vapaasti käännettynä kansainvälinen transnäkyvyyden päivä. Päivän on tarkoitus lisätä tietoisuutta  sukupuolivähemmistöistä ja heidän kohtaamastaan syrjinnästä.

Vielä vuonna 2016 Suomi ei ole kyennyt vastaamaan transsukupuolisten ihmisten kohtaamiin ongelmiin. Poliittisella kentällä on jopa nähty kampanja, jolla kaikkien sukupuolivähemmistöjen olemassaolo on kieltäydytty näkemästä. Piraattinuoret on seurannut tilannetta huolestuneena.

”Tilanne on kestämätön. Transsukupuolisten ihmisoikeuksia poljetaan räikeällä tavalla, eikä parannusta ole näköpiirissä. Edelliset yritykset pieniinkin parannuksiin ovat kaatuneet muun muassa Kristillisdemokraattien vastustukseen. Tänä vuonna olemme nähneet Perussuomalaisten nuorten sukupuolivähemmistöjä loukkaavan #tyttö_poika-kampanjan. Transsukupuolisten ihmisoikeuksia parantavien toimien torppaaminen ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolon kieltäminen on kylmäsydämistä ja äärimmäisen julmaa”, toteaa Piraattinuorten puheenjohtaja Jonna Purojärvi vakavamielisenä.

Laissa on edelleen transsukupuolisten ihmisoikeuksia loukkaavia vaatimuksia, kuten sterilisointipakko juridisen sukupuolen vahvistamiseksi. Muun muassa YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija ja Amnesty International ovat vaatineet Suomea poistamaan ihmisoikeuksia loukkaavat lainkohdat, toistaiseksi tuloksetta. Piraattinuoret yhtyy näihin vaatimuksiin ja on allekirjoitanut Amnestyn viime vuonna julkistaman vaatimuksen ryhtyä toimiin translain uudistamiseksi itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi.

Amnestyn koko vaatimus luettavissa täältä: https://www.amnesty.fi/vaadimme-hallitukselta-toimia-translain-uudistamiseksi/.

Lisätiedot

Jonna Purojärvi, puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 45 310 2351