Blog

Piraattinuoret Assemblyssa

Pinu + Assembly = Neljä päivää paratiisissa

Assembly Summer 2014 tulee taas ja Piraattinuoret osallistuvat tapahtumaan sankoin joukoin. Pinu osallistuu tapahtumaan suuren yhteistilauksen voimin. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään edellisvuosista poiketen Helsingin Messukeskuksessa 31.7-3.8. Yhteistilaukseen osallistuvat ovat oikeutettuja 5 euron alennukseen konepaikkalipun hinnasta (normihinta 74-84€) sekä pääsevät nauttimaan Pinun aktiviteetista Assemblyjen aikana. Jos et vielä ole jäsen ja alle 29-vuotias, liity tästä. Maksutiedot tulevat myöhemmin […]

Piraattinuoret The Pirate Bayn 10-vuotisjuhlissa

Piraattinuoret osallistui Ruotsin-matkallaan viime viikon lauantaina The Pirate Bayn 10-vuotisjuhliin. Juhlapaikkana toimi Wikparken Upplands väsbyssä muutaman kymmenen kilometrin päässä Tukholmasta. Ulkoilmafestivaaleille osallistui allekirjoittaneen perstuntuman mukaan jokunen tuhat juhlijaa. Syntymäpäivillä esiintyi kolmisenkymmentä bändiä ja myös muuta ohjelmaa oli tarjolla. Festivaalia ympäri kulki muun muassa Tim Gremalm Festmaskinen-nimisen kannettavan DJ-settinsä kanssa ilahduttamassa bilekansaa. Synttärijuhlan valaistuksesta oltiin myös […]

Kesäleiri keräsi Euroopan piraattinuoret Ruotsiin

Piraattinuoret osallistui tällä viikolla Ung Piratin järjestämälle leirille Ruotsin Läppessä. PLASK 13 -konferenssiin osallistui piraattinuoria Suomen ja Ruotsin lisäksi Saksasta, Islannista, Valko-Venäjältä, Ranskasta ja Tsekistä. Leirivieraat tutustuivat toistensa järjestöihin, verkostuituivat ja vaihtoivat mielipiteitä. Piraattinuoret esittelivät muille piraateille Suomen kansalaisaloitejärjestelmää ja järjestöt vaihtoivat kokemuksia ja ideoita toiminnan pyörittämisestä sekä jäsenhankinnasta. Erilaisissa workshopeissa ja seminaareissa pyrittiin parantamaan […]

Pinu Pridessa

Pinu osallustui lauantaina Pride-kulkueeseen. Tapahtumassa me jaettiin flaikkuja ja kondomeja, joissa lukee ”Sharing is Caring” ja ”Ainoa toimiva kopiosuojaus”. Oli ihana ilmapiiri tapahtumassa ja saatiin paljon hyvää palautetta 🙂

Pinu Brysselissä

Kesäkuun 24. päivänä EU:n pääkaupunki Bryssel täyttyi nuorista piraateista, jotka olivat saapuneet paikalle useista eri Euroopan maista. Alkuviikko kului ruotsalaisen Ung Piratin järjestämällä koulutusleirillä, joka käsitteli EU:ta ja sen toimintaa. Osallistuimme useampaan väittelyyn parlamentissa, seurasimme mielenkiintoisia konferensseja ja tapasimme molemmat piraatti-MEPit Amelia Andersdotterin ja Christian Engströmin. Torstaina otimme osaa Young Pirates of Europen (YPE) alustavaan […]

Piraattinuoret + Assyt = Unelmien kesä

ILMOITTAUTUMINEN ON SULJETTU Kesä lähestyy ja Piraattinuoret osallistuvat 1-4.8. Assemblyille. Haluatko ottaa Suomen suurimmista tietokonefestareista kaiken irti ja vieläpä edullisesti? Piraattinuoret tarjoavat jäsenilleen loistavat katsomopaikat, paljon yhteistä aktiviteettia sekä 10 euron konepaikkakohtaisen alennuksen ryhmätilaukseen osallistuville. Alennus 50 ensimmäiselle joten kiirehdi! Sitovat ilmoittautumiset 10.5. mennessä alla olevan lomakkeen kautta. Katsomopaikan hinta on alustavasti 74€ jäsenille sekä […]

Uusien ilta Turussa 7.5.2013

7. toukokuuta vietetään Turussa Piraattinuorten uusien iltaa. Paikalle ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin jäsenet, mutta eritoten mukaan toivotetaan tervetulleiksi ne piraattinuoret, jotka eivät ole aiemmin uskaltautuneet mukaan toimintaan ainoina uusina kasvoina, vaikka halua olisi riittänyt. Ohjelmassa on yhdessäoloa, yleistä rupattelua, saunomista, pelejä ja leikkejä, kesän tapahtumien suunnittelua ynnä muuta. Saunalla ei ole tarjolla pyyhkeitä, […]

Politiikka K18?

Olin tänään Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämässä vaalipaneelissa ja -tilaisuudessa Turussa Skanssissa. Panelistit oli jaettu kahteen osaan, mikä teki hyvää keskustelun sujuvuudelle, mutta toisaalta oli ikävää, etten päässyt kaikkien panelistien kanssa samaan aikaan keskustelemaan. Pääpiirteittäin voisin todeta paneelin olleen hyvin järjestetty ja käsitteli aikarajan puitteissa melko kattavasti paneelin teemaa, eli nuoria, nuorten vaikuttamismahdollisuuksia sekä partiota. Esitin tämänpäiväisessä […]

Piraattinuoret valloittavat jälleen Assemblyt

Piraattinuoret ovat osallistuneet Assembly Summer -tapahtumaan jo vuodesta 2008. Ryhmätilaustapaa jatketaan luonnollisesti taas tänä vuonna, ja jälleen elokuun alussa piraatteja voi bongata Hartwall-areenan lauteilta. Tänä vuonna Assembly Summer järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 2.–5.8. eli torstaista sunnuntaihin. Viime vuonna piraatit osallistuivat tapahtumaan yli 60 piraatin voimalla. Assyillä tietysti viihdyttiin tietokonetaiteen ja -viihteen parissa, mutta myös muun muassa saunottiin, pelattiin ”kuka pelkää Antti Kotilaista” -pihapeliä ja osallistuttiin Assemblyjen perinteeksi […]

Lehdistötiedote: Piraattinuoret ei luovuta jäsenluetteloaan

Piraattipuolueen nuorisojärjestö Piraattinuoret ei aio luovuttaa jäsenluetteloaan viranomaisille. Nuorisojärjestöjen avustustoimikunta vaatii 11.5. lähettämässään sähköpostiviestissä kaikkia poliittisia nuorisojärjestöjä toimittamaan muun muassa koko jäsenluettelonsa viranomaisille, koska ”julkisuudessa on esitetty väitteitä” väärinkäytöksistä valtionavustushakemuksissa ilmoitettujen jäsenmäärien osalta. Piraattinuoria kohtaan tällaisia väitteitä ei ole esitetty. Piraattinuoret on lähettänyt kielteisen vastauksen tietojenluovutuspyyntöön: ”Piraattinuoret pitää hyvänä asiana, että nuorisojärjestöjen valtionavustushakemusten rehellisyyttä pyritään […]