By

Ahto Apajalahti
Kevään eduskuntavaaleissa Piraattipuolueen kannatus nousi. Vaikkei eduskuntaan päästykään, suunta on Euroopan parlamentin vaalien ja eduskuntavaalien myötä selvästi nousujohteinen. Piraattipuolue on eduskunnan ulkopuolisista puolueista selkeästi suurin. Koska kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa ei tullut kansanedustajapaikkoja, puolue joutuu keräämään 5 000 kannattajakorttia päästäkseen takaisin puoluerekisteriin, eli voidakseen jatkossakin asettaa ehdokkaita vaaleissa. Muistutan myös Piraattinuorten jäseniä siitä, että kannattajakortti pitää...
Read More
Nuoret ehdokkaat ovat vahvasti edustettuina Piraattipuolueen listoilla, iloitsee nuorisojärjestö Piraattinuoret. Piraattipuolueella on ehdokkaita jokaisessa Manner-Suomen vaalipiirissä, ja niistä jokaisessa on myös vähintään yksi alle 30-vuotias piraattiehdokas. Yhteensä vaaleihin osallistuu 49 enintään 29-vuotiasta piraattiehdokasta, mikä tarkoittaa 40 prosenttia puolueen kaikkiaan 123  ehdookkaasta. Piraattipuolue onkin vaalien nuorekkain puolue. – Nuorten piraattiehdokkaiden suuri määrä osoittaa, että myös nuoret...
Read More
Yli 80 poliittista nuorisojärjestöä 30 maasta antoi EU:n ministerineuvostolle julistuksen, jossa ne vaativat komissiota pitämään kiinni verkkoneutraliteetista. Poliittiset nuorisojärjestöt ympäri maanosaa ja yli puoluepoliittisten rajojen ovat ensimmäistä kertaa yhdistyneet yhteisen, poliittisen päämäärän vuoksi. Piraattinuoret on mukana julistuksessa. Verkkoneutraliteetti on vaarassa Euroopan parlamentti ja useat EU:n jäsenvaltiot ovat jo puhuneet verkkoneutraliteetin puolesta, joka estää teleyrityksiä suosimasta...
Read More
Tulin viime sunnuntaina valituksi Piraattinuorten puheenjohtajaksi toimittuani neljä vuotta Piraattipuolueen varapuheenjohtajana. Puolueen nuorekkuudesta kertoo se, että puoluejohdosta ehtii siirtyä nuorisojärjestön johtoon! Olen toiminut piraateissa vuodesta 2008 lähtien, jolloin puolue perustettiin Suomeen. Piraattinuorten johdossa jatkan aiemin tekemääni työtä, mutta mielelläni otan vastaan uuden tehtävän tuoman vaihtelun. Puheenjohtajistossa kanssani toimivat varapuheenjohtajina erinomaiseen eurovaalitulokseen yltänyt Saara Siintola ja...
Read More