Lehdistötiedote: Piraattinuoret tyrmää mahdollisuuden määrätä opiskelija huumetestiin

Vapaa julkaistavaksi heti.

Turun Sanomat uutisoi ensi vuonna voimaan tulevasta laista, joka antaa ammatillisille oppilaitoksille ja korkeakouluille oikeuden määrätä opiskelija huumetestiin. Laissa ei kuitenkaan erikseen määritellä, kenellä koulun henkilökunnasta on oikeus päättää huumetestin määräämisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä todettiin oppilaitosten päättävän tämän omissa säädöksissään.

– Päihtyminen on ensisijaisesti yksityisasia. Lakimuutos mahdollistaa silmätikuksi joutuneen oppilaan polkemisen, minkä välttämiseksi testit pitäisi määrätä pakollisiksi kaikille oppilaille. Toisaalta, kun käytön paljastuminen leimaa ihmisen loppuelämäksi, ei ole oikein pakottaa testeihin myöskään heitä, joille käyttö ei aiheuta ongelmia, pohtii Piraattinuorten tiedottaja Timi Wahalahti.

Huumetestin määrääminen on mahdollista, jos opiskelijan epäillään olevan huumausaineiden vaikutuksen alaisena kouluaikana tai työssäoppimisessa. Mikäli opiskelija kieltäytyy testistä tai tulos on positiivinen, seuraa siitä varoitus. Ministeriö on myös miettinyt kurinpitotoimien tiukentamista.

– Oppilaitosten tulisi ensisijaisesti luottaa oppilaisiin, mutta hoitoturvallisuus tulisi taata tekemällä huumetestit kaikille pakollisiksi silloin, kun työssä oppiminen vaatii vastuunottoa muista ihmisistä. Huumausaineiden ympäriltä tulisi kuitenkin poistaa rikollinen leima, ja parhaiten tämä onnistuu laillistamalla huumeiden käyttö, toteaa Piraattinuorten puheenjohtaja Lari Yltiö.

Lisätietoja antaa:

Timi Wahalahti, tiedottaja
040 719 2594
timi.wahalahti@piraattinuoret.fi

Lari Yltiö, puheenjohtaja
050 340 2144
lari.yltio@piraattinuoret.fi

Piraattinuoret on Piraattipuolueen nuorisojärjestö joka on perustettu vuonna 2009. Olemme Suomen vapaamielisin ja arvoliberaalein poliittinen nuorisojärjestö, jonka tavoitteisiin kuuluu ihmisten kokonaisvaltaisen vapauden turvaaminen. Mielestämme jokainen tapa elää on aivan yhtä hyvä, kunhan toisten vastaavaa vapautta ei rajoiteta. Vastustamme jyrkästi valvontayhteiskuntaa ja sananvapauden rajoittamista. http://piraattinuoret.fi