Pride ja ylpeyden haaste

Mr. Gay Finland 2011 kruunattiin ja Helsingin Pride-juhla lähestyy loppuaan. Vielä on kuitenkin jäljellä varsinainen kohokohta eli Pride-paraati, ja arvoliberaalit piraatit ottavat osaa kulkueisiin eri Suomen kaupungeissa. Huomenna Piraattinuorilla on oma paikkansa Helsingin kulkueessa, joka lähtee matkaan Senaatintorilta kohti Kaisaniemen puistoa kello 13. (Lisää Pride-piraatteja löytää myöhemminkin, esimerkiksi 23. päivä heinäkuuta Tampereen Pride-paraatista.) Ja piraateillehan Prideen osallistumisen syyksi riittää sananvapauden suojeleminen, vaikka muita motiiveja ei olisikaan.

Tämän vuoden Priden teemana on rakkaus. Kyseessä on paljon laajempi aihe kuin vain homoavioliitot, jotka ovatkin nousseet monissa maissa tämän Pride-kesän pääkeskustelunaiheeksi. Biseksuaalisuutta vähätellään edelleen. Monisuhteisuuden ja moniavioisuuden tiedostaminen ja erotteleminen ovat vielä lapsenkengissään. Sukupuolineutraali avioliitto saattaa viivästyä jälleen yhdellä vaalikaudella.

Kaikessa tässä on kyse vapaudesta ja yhtäläisistä ihmisoikeuksista. Piraattinuorten arvoliberalismin mukaan jokaisen tapa elää on yhtä hyvä, kunhan ei rajoita muiden vapautta. Sellaista ei tule kieltää, mistä ei aiheudu vahinkoa muille. Toivotaan, että edes vähän kerrallaan vanhat tavat sekä ajattelemattomuudesta ja tietämättömyydestä johtuvat rajoitukset antavat periksi ihmisten vapauden vaalimiselle.

Priden yksi olennainen tehtävä on tasapainottaa ja korjata yhteiskunnassa vallitsevaa käsitystä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Syrjintää esiintyy vielä niin paljon, että tapahtumalle on ehdottomasti tarvetta. Meillä on kuitenkin unelma päivästä, jolloin edustamallaan sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella tai elämäntavallaan ei ole väliä. Tämän tasapainotilan saavuttamiseksi meidän on kuitenkin purettava vielä valtavia määriä yhteiskunnan patoutumia, ja tähän tarvitaan rohkeutta. Ehkä sitä ylpeyttäkin.

Helppoa yhteiskunnallinen keskustelu ei tule olemaan, ja joillekin siitä aiheutuu aina mielipahaa. Tämä huomattiin viime vuoden Pride-kulkueeseen kohdistuneista hyökkäyksistä. Allekirjoittanut astmaatikko sai vuosi sitten savupommin jalkojensa juureen, ja toisille kävi huonommin kyynelkaasun kanssa. Monissa muissa maissa Pride-paraati on kokenut vuosien mittaa huomattavaa häirintää ja väkivaltaa.

Erilaiset hankaluudet sekä yksittäisten hölmöläisten vastarinta ja vihamielisyys asettavat haasteen: meidän täytyy olla riittävän ylpeitä itsestämme, että emme vaikene tapojen ja enemmistöjen painostuksesta. Meidän on tuotava yhteiskunnassa esille totuus sen omasta monimuotoisuudesta, jota ei voi eikä tule kontrolloida säädöksin, jotka rajoittavat vapauksiamme. On kuitenkin muistettava, että kyse on tasa-arvosta, eikä ylpeys saa nousta päähän niin, että nostamme itsemme ansaitsemattoman korkealle. Moni pelkää haitallisia vastakkainasetteluja, vaikka heteronormatiivista ja konservatiivista käyttäytymistä ei kukaan ole kieltämässä, vaikka sen tilastollinen ja mustavalkoinen ylivoima-asema olisikin uhattuna. Homojen salaliitto ei ole valtaamassa maailmaa, vaan meille vähemmistöjen puolustajille ja edustajille riittää, että olemme samanarvoisia kuin muutkin.

Ehkä jonakin päivänä Pridea ei enää tarvita. Silloin olemme huomanneet, että voimme epäitsekkäästi rakastaa myös niitä, jotka ovat suhtautuneet meihin epäilyksellä. Olemme saavuttaneet toivomamme maailman, jossa meitä kaikkia kohdellaan samanarvoisina.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät ole sen kummallisempia asioita kuin ehdottomasti jokaiselle kuuluvia ihmisoikeuksia. Niistä meidän kaikkien tulisi olla ylpeitä.

Torilla tavataan!