Iltalehti uutisoi 19.8.2010 tapauksesta, jossa mittavan poliisioperaation seurauksena saatiin kiinni yksi alaikäinen poika. Syy tähän oli se, että kyseinen poika oli kirjoittanut entisen pääministerin Matti Vanhasen Facebook-tilille karkeasanaisen viestin, jossa uhkasi ”lahdata” tämän. Poika kirjoitti omalla nimellään, mutta silti poliisivoimat supoa myöten olivat helisemässä pojan jäljittämiseksi. Samalla jätettiin huomiotta todellinen rikos, jossa aviomiehensä hakkaamaksi tullut nainen pyysi apua.
Piraattinuoret pitää tätä malliesimerkkinä nykyisen lainsäädännön ja vanhojen käytäntöjen soveltumattomuudesta Internet-ympäristöön. Lain näkökulmasta Internet on lähinnä televisioon verrattava joukkoviestintäväline. Siinä ei oteta huomioon tosiasiaa, että Internet on tämän lisäksi myös avoimeen keskusteluun sopiva tila, jossa kuka tahansa voi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Nykytilanne on verrattavissa siihen, kun joku kännipäissään saunaillassa möläyttäisi jotain typerää poliitikosta ja se käynnistäisi saman tien poliisitutkinnan.
Vaarana on, että tilanteeseen vastataan vain tehostamalla valvontaa ja palkkaamalla lisää poliiseja kyttäämään jokaista alaikäistä pojankoltiaista netissä. Tämä on paitsi epäkäytännöllistä myös yksityisyydensuojaa loukkaavaa. Myös se oikeusvaltion periaate, jonka mukaan jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, joutuisi koetukselle, kun jokaista Internetin käyttäjää kohdeltaisiin mahdollisena rikollisena.
Parempi vaihtoehto Piraattinuorten mielestä olisikin se, että Internet otettaisiin laissa sekä virkamiesten ja poliisin toiminnassa paremmin huomioon sellaisena kuin se on: kaikille vapaana kommunikaatiokanavana, jossa on helppo sanoa asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Jotta tähän päästäisiin, tulisi päättäjien joukossa olla ihmisiä, jotka ymmärtävät Internetin luonnetta ja tietotekniikan realiteetteja.
Internetissä sana on toistaiseksi vapaa ja sen vapauden rajoittaminen olisi Piraattinuorten mielestä koko Internetiä rampauttava virhe. Internetissä tapahtuvaa kommunikaatiota tulisi kohdella sille kuuluvalla painoarvolla. Poliisin resurssit tulisivat paremmin käytetyksi selvitellessä esimerkiksi edellä mainittua pahoinpitelyä kuin 14-vuotiaiden hölmöilyjä.
Yksi kimurantti kysymys tähän kuitenkin jää pohdittavaksi – mitä tehdä nuorten keskinäiselle nettikiusaamiselle. Eivät uhkaukset ja kiusanteko rajoitu poliitikkoihin.
Aikuisen voi ehkä kuvitella pystyvän erottamaan toisistaan teinin leikin ja häiriintyneen aikuisen uhkauksen. (Voin kokemuksesta kertoa, että ei ole kivaa saada koneella paperille kirjoitettuakaan tappouhkausta – prosessoida perheen kanssa turvajärjestelyjä – saati prosessoida asiaa oikeudessa, jossa asianajajasta kieltäytyvä uhkaaja pääsee iste ristikuulustelemaan uhriaan ja penkomaan tämän yksityiselämää).
Nettikiusaamisen nuoren uhrin elämä voi kuitenkin muuttua niin helvetilliseksi, että siitä pyritään ulos kaikin keinoin, jopa itsemurhalla.
Nuorten keskinäinen nettikiusaaminen silloin, kun se karkaa käsistä on todellakin ongelma. Tällä tarkoitan siis sitä, että aika usein netissä nuorilla on tapana ’kiusoitella’ toisiaan ilman, että kukaan siitä mieltään sen kummemmin pahoittaa. Tämän vuoksi asian valvominen on hankalaa.
Mielestäni tätä ongelmaa tulisikin lähestyä tekemällä nuorelle mahdollisimman helpoksi hankkia itse apua, jos kokee itseensä kohdistuvaa nettikiusaamista tällä tasolla. Sietäisi myös miettiä voisiko nuorille antaa jonkinlaista tapakasvatusta Internetiä koskien. Tärkeää olisi myös se, että nuoria olisi auttamassa sellaisia henkilöitä, jotka ymmärtävät nettikiusaamista itse ja henkilökohtaisesti. Nykyään ongelmana on se, että Internetiä koskevia ongelmia usein käsittelevät sellaiset henkilöt, joilla ei ole hirveästi omakohtaista ymmärtämystä Internetin ja näin ollen itse ongelmien luonteesta.
Ylipäänsä uhkauksiin puuttumisesta voisi sanoa sen verran, että vaikka mielestäni on järjetöntä puuttua yksittäiseen uhkaukseksi tulkittavaan kommenttiin netissä on selkeä ja toistuva häiriköinti ja jatkuva henkilökohtainen uhkailu myös netissä asia, jota kannattaa tutkia. Ikävä kyllä tällä hetkellä näyttää siltä, että mikä tahansa epähuomiossa päästetty sutkautus saattaa johtaa poliisitutkintaan. Sopivat kynnysehdot olisivat paikallaan ja erityisesti toistuvuuteen kannattaisi kiinnittää huomiota.
Nuorten keskinäinen nettikiusaaminen ei ole sen kummempi ongelma kuin nuorten välinen kiusaaminen ylipäänsä. Syyt, seuraukset ja ratkaisukeinot ovat samanlaisia.
Arvaan jo seuraavan argumentin: nettikiusaaminen on pahempaa koska netissä toimitaan usein julkisesti. Tästä voidaan kiistellä. Väittäisin, että kiusatuksi tuleminen kasvokkain kaveriporukan läsnäollessa voi loppujen lopuksi olla ikävämpää kuin jokin sinänsä julkinen FB- tai galleriakommentti.
Kiusaaminen on tuomittavaa, tapahtui se netissä tai IRL. Se mitä yritin kommentillani sanoa on se, ettei kaikkia lasten ja nuorten nettiuhkailuja voi sivuuttaa ”lasten leikkinä”, koska niillä voi olla, on jo ollut vakavia seurauksia.
Aikuinen voi tosiaan joissain tilanteissa pystyä näkemään, onko kyse vakavasti otettavasta uhkauksesta vai lapsen ”leikistä”, mutta uhkauksen kohteeksi netissä joutuvalta lapselta sitä ei voi edellyttää.
Uhkailu on toki tuomittavaa ja tuskin kukaan haluaa sanoa päinvastaista. Kuitenkin on otettava huomioon, että nettiuhkaukset ovat monella tapaa täysin verrattavissa ”tosielämässä” tapahtuviin uhkauksiin, samoin nettikiusaaminen.
Tosielämässä kuka tahansa kaduntallaaja voi tulla kiusaamaan tai uhkailemaan ketä hyvänsä. Vaikka sitten lasta. Tätä ei yksinkertaisesti voi estää ellei sitten tahdota joko sulkea lasta huoneeseensa kunnes täyttää 18 tai aseteta poliisi jokaiseen kadunkulmaan valmiuteen.
Sama tilanne vallitsee netissä. Kuka tahansa voi tulla kiusaamaan tai uhkailemaan ketä hyvänsä, milloin hyvänsä. Tämä on yhtä lailla mahdollista kuin tosielämässä. Ja taas sen estäminen edellyttää joko uhrin täydellistä sulkeutumista pois netistä tai täydellistä valvontaa.
Tietenkään ei voida viitata kintaalla sille, että esimerkiksi lapsia ahdistellaan. Tulisi kuitenkin muistaa, ettei netissä tapahtuva uhkailu tai kiusaaminen ole vakavuudessaan sen suurempi tai pienempi kuin tosielämässä tapahtuva vastaava toiminta. Niin kuin ei tosielämässä, ei myöskään Internetissä ole toivottavaa reagoida tähän tilanteeseen totaalisella kontrollilla, vaan tarjoamalla tukea ja pitämällä avun saatavilla niitä varten, jotka sitä tarvitsevat.
Me voimme kaduilla kävellessämmekin luottaa siihen, että ihmiset kunnioittavat edes alkeellisesti toisiaan ja että on riittävää voida soittaa poliisi paikalle tarvittaessa. Meidän on voitava osoittaa samaa luottamusta myös Internetissä.