Uusi toimintavuosi alkaa uuden hallituksen voimin

Uusi lehti on käännetty Piraattinuorten historiassa kun saimme uuden hallituksen parisen viikkoa sitten. Muutama hallituslainen jäi pois ja entinen tiedottajamme Ari Vaarnas siirtyi Piraattipuolueen hallitukseen, onnittelut hänelle uudesta tehtävästään. Tämän lisäksi haluamme onnitella ja toivottaa tervetulleeksi uudet hallituslaiset Tuomas Salosen, Timi Wahalahden,  Tino Kinnusen sekä hallituksen varajäsenet Panu Horsmalahden, Jukka Tuohimetsän ja Sampo Louken. Uudelleenvalittu puheenjohtajisto Lari Yltiö, Joonas Mäkinen ja Matias Pajulahti ansaitsevat myös kunniamaininnan hienosta työstään ja aimo annoksen tarmoa seuraavalle hallituskaudelleen.

Taaksepäin ei kannata jäädä katselemaan liian pitkäksi aikaa sillä uudet haasteet odottavat jo, mutta hiukan halusimme kurkkia olan taakse ja muistella mennyttä toimintavuotta.

Vuosi oli täynnä niin mielenosoituksia, saunailtoja, kahvilatapaamisia, toiminnan suunnittelua kuin myös vapaamuotoista ajanviettoa. Piraattinuoret on voinut bongata esimerkiksi Linnanmäeltä, poliittisten nuorisojärjestöjen jalkapalloturnauksesta, assemblyiltä, altpartyiltä ja lukemattoman monesta muusta paikasta sekä tapahtumasta.

– En päivääkään vaihtaisi pois, tuumaa Vaarnas selaillessaan viime kesällä otettuja kuvia ja jatkaa ”Aika velikultia nämä meidän aktiivit, eikä yhteinen matka jää tähän vaikka poistunkin nuorten hallituksesta” viitaten siihen tosiseikkaan, että pääkaupunkiseudun aktiivit hoitavat niin Piraattinuorten kuin -puolueenkin toiminnallisen puolen Helsingissä ja sen läheisyydessä.

Jäsenmäärä on vuoden aikana noussut kovaa tahtia ja uusi hallitus ottikin tavoitteekseen jopa nelinkertaistaa sen. Jäsenmäärän nousuun olennaisena syynä on ollut liittymismahdollisuuden helpottuminen uuden jäsenrekisterin sekä olepiraatti.fi -sivuston ansiosta. Vanha hallitus oli aktiivinen ja teki työnsä pääasiallisesti hyvin joka näkyi toiminnassa.

– Haluan kiittää vanhaa hallitusta siitä upeasta perustuksesta jonka he rakensivat meille tätä hallituskautta varten, toteaa hetki sitten Piraattinuorten hallitukseen valittu Timi Wahalahti.

Tosin voimme esittää myös hiukan itsekritiikkiä katsoen tiedotusta sekä yhteydenpitoa jäseniin, joka sekin tulee helpottumaan uuden jäsentietokannan ansiosta.

-Tiedottamiseen aiotaan panostaa huomattavasti enemmän ja jäsenistöön pidetään tiiviimmin yhteyttä, vakuuttaa Piraattinuorten tuoreen hallituksen jäsen ja uusi tiedottaja Tuomas Salonen tarkastellaan uutta työkalua, Piratewebiä, joka tulee varmasti helpoittamaan kaikkea viestintään liittyvää yhdistyksen sisällä.

Loppuun vielä linkki Piraattiradion uusimpaan jaksoon. Jakso sisältää ajatuksia kokousviikonlopun jälkeisissä tunnelmissa.
http://www.piraattipuolue.fi/radio/piraattiradio20.ogg