Suomen ja Viron nuorten yhteistyö käynnistyy!

Suomen ja Viron Piraattipuolueiden yhteistyöhön on nyt hypännyt mukaan myös Piraattinuoret. Yhdessä virolaisten nuorten kanssa tullaan järjestämään pääkaupunkien välisiä tapahtumia. Yhteistyön tiivistyessä tutkaillaan myös, kuinka hyvin nuorille suunnattuja tapahtumia saadaan levitettyä Viron puolella myös muihin merkittäviin kaupunkeihin.

Piraattinuorten jäsenille Suomi-Viro -yhteistyö tarkoittaa matkoja Tallinnassa järjestettäviin yhteisiin tapahtumiin, joista osasta maksetaan matkakorvauksia. Tapahtumista ilmoitetaan vähintään sosiaalisen median kautta, mutta niistä pyritään myös tiedottamaan ajoissa jäsenkirjeiden välityksellä. Kannattaa siis muistaa seurata Piraattinuorten sosiaalisen median tilejä Facebookissa ja Twitterissä.

Viron puolen piraattien taival on vielä alkuvaiheessa. Kourallinen uskomattoman ahkeria piraattiaktiiveja pitää toistaiseksi puljua pystyssä ja Suomen puolelta erityisesti Hannu Mäkäräinen on ylläpitänyt maiden välisiä suhteita. Piraattinuorten osallistumisen kautta yhteistyö entisestään tiivistyy, ja se antaa hyvän väylän auttaa naapurikansaa – kuten Suomen piraatteja auttoi alkuvaiheessa ystävällinen länsinaapuri.

Piraattiyhteisöjen jäsenet voivat lähettää ideoita ja toiveita siitä, millaisia yhteisiä tapahtumia olisi hauskaa ja hyödyllistä järjestää. Ota rohkeasti yhteyttä!

Jonna Purojärvi, puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

Piraattien nuorisotoiminnan suunnittelua Tallinnassa
Piraattien nuorisotoiminnan suunnittelua Tallinnassa